Majatalon Mahtikolli

Majatalon Mahtikolli Wäinö Hjalmar Göös tuli metsästä sateisina syys-lokakuun päivinä vuonna 2001 tarkastelemaan maisemia Klemolaan. Ensin leikkimökin polulle, sitten polulle kellien vatsaansa näyttäen. Ihan kuin olisi sanonut: ”Ota minut ja päästä kotiin”

Useina viikonloppuina toistuivat samat rituaalit. Ruokaa oli rappusilla, se syötiin ja sitten mentiin takaisin metsään. Mutta eräänä myrskyisenä sateisena iltana, Wäinö tuli sisään. Jäi yöksi, tuli viereeni nukkumaan, pissasi aamulla lattialle ja lähti ovesta metsään.

Kunnes lokakuun kylmät ilmat toivat hänet lopullisesti kotiini. Kummitätien avustuksella hänet hoidettiin leikattavaksi ja tohtori tuli oikein kotiin operaation tekemään. Naps. Villikissasta tuli kotikissa. Ja hänelle pidettiin kunnon ristiäiset shampanjan kera! Nimeksi tuli Wäinö Hjalmar Göös.

Alkuun monet pelkäsivät Wäinöä juuri suuren koon ja tietynlaisen elämäimen määrätietoisuuden vuoksi. Minä en koskaan häntä pelännyt. Olinhan lapsena toivonut tiikerinpentuja ja leijonanpentuja. Niitä ei koskaan tullut, mutta nyt äiti tuolta ylhäältä lähetti minulle Wäinön.

Kuusitoista vuotta Wäinö on ollut parhainta elämässäni. Hieman on remppaa jaloissa ja munuaisissa, mutta ruokavaliolla ja lääkkeillä mennään. Ja könkätään yhdessä raput alas,Wäinö edellä katsoo, että tuleeko se sieltä, pääseekö se, minä olen jo ulkona…

Asiakkaani Willa Göösissä ovat ihastuneet Wäinöön. Wäinö on sosiaalinen, utelias. Haluaa tietää mitä tontilla tapahtuu. Metsästää hiiriä, oravia, jäniksenpoikasia. Kissalle kehittävää maastoa. Petohan kissa on, mutta kuitenkin herkkinä hetkinään niin herkkä ja ajatteleva, näin ainakin ajattelen.

Wäinö Hjalmar 11.9.2001-22.1.2018

Comments are closed.